Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Destia kaatoi sinitiaisen laulupuun ja Telkkä pariskunta saapui Noormarkunjoen Myllykoskelle.Destia poured blue tit song of the wood and the couple arrived at Goldeneye Noormarkku River Myllykoski rapid.

 

Viimevuoden Tapaninpäivän Tapani-Myrsky katkaisi vaahterasta oksan Laviantien ja Museotien risteyksessä. Eilen Destia (entinen Tieliikelaitos)kävi kaatamassa loputkin puusta.

 

puun kaato telkät 006

Destian historia ulottuu yli 200 vuoden päähän: vuosina 1799–1809 Suomessa toimi Kustaa IV Adolfin perustama Kuninkaallinen Suomen Koskenperkausjohtokunta. Suomen itsenäistymisen myötä vuonna 1925 perustettiin Tie- ja vesirakennushallitus (TVH), joka jatkoi tieverkon kehittämistä ja rakentamista.

TVH:ta seurasi TVL ja Tielaitos. Vuonna 1998 Tielaitoksen hallinnolliset viranomaistehtävät ja varsinainen tienpito erotettiin toisistaan hallinnoksi ja tuotannoksi. Tuotanto, suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito, olivat kuitenkin edelleen osa viranomaistoimintaa. Vuosien 1998–2000 aikana Tielaitos valmistautui avoimeen kilpailuun.

Tielaitoskausi Suomen yleisten teiden historiassa päättyi vuonna 2001, jolloin tuotanto ja hallinto erotettiin lopullisesti kahdeksi erilliseksi organisaatioksi. Tielaitoksen tehtävää vastuullisena tienpitäjänä ja tienpidon tilaajana jatkoi Tiehallinto. Entinen Tielaitoksen tuotanto siirtyi Tieliikelaitoksen nimellä kilpailemaan tiealan urakoista muiden maarakennusyrittäjien kanssa. Kilpailu avautui asteittain, kunnes 1.1.2005 Tieliikelaitos astui täysin avoimeen kilpailuun.

Destia-nimi syntyi ystävänpäivänä 14.2.2007, kun Tieliikelaitos otti käyttöön sen markkinointinimenään. Nimi voidaan juontaa latinan sanasta destinatus ("päättäväisyys") tai englannin sanasta destination ("määränpää"). Uusi nimi valittiin henkilöstön ja asiakkaiden keskuudessa toteutettujen haastattelujen ja testien perusteella ja tarkoituksena on olla kansainvälinen, erottuva ja positiivinen, mutta silti suomalaisen suuhun sopiva nimi.

Vuoden 2008 alussa Destiasta tuli valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, joka perustettiin jatkamaan Tieliikelaitoksen liiketoimintaa.

 

puun kaato telkät 016

Maallikon silmin vaahtera ei niin huonolta näyttänyt etteikö sen oksilla sinitiainen olisi voinut laulamassa käydä.  Sahausjäljestä näkee ettei moottorisaha tainnut oikein hyvin vaahteraan purra.

Vaahteran kanto

puun kaato telkät 040

Valokuvaajan tarkka silmä erotti jo Finbyyntien sillalta liikettä Myllykosken sulassa. Telkkä pariskunta siellä uiskenteli.

puun kaato telkät 024

 

puun kaato telkät 032

Telkien kilpa kilpajuoksu

puun kaato telkät 034

 

 

Kärpänen väärinpäin

Kummastuttaa, hämmästyttää mitenkä kärpänen on päässyt kolmenkertaisten lämpölasien väliin.

Alavus Ikkunat

tuottavat aina yllätyksiä, jos  ne eivät ole huurussa ja jäässä niin näyttää niissä oleva kulkuteitä hyönteisille.

Kärpänen Alavus Ikkunan välissä

kärpänen 002

Ihme ja kummaYouTube

Kylläpä oli työläs työ saada kärpäsestä niin syväterävä kuva että sen jalat näkysi paremmin. Vaikka kärpänen ei paljon paina niin on se kuitenkin vähän ihme juttu että se pysyy tuossa sileällä ikkunalasilla.

käränen 014

Nikon D 200 Ja Sigma70mm 1:2.8 DG MACRO

Simo Salminen - Pornolaulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti