Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

tiistai 6. syyskuuta 2011

Porin kauppatorilla Nahkiaisia, ISOT 2.5€ pienet 2€. Thank you very much England, United Kingdom , you have become today's five hundredth visitor to this blog.

 

Eilen oli työvoimatoimisto päivä ja kun joudun nämä pitemmät matkat tekemään linja-autolla ja sen reitissä on Noormarkun Poriin liittymisen jälkeen tapahtunut muutoksia.  Ennen Porinlinjoenkin linkkari meni linja-autoasemalle saakka, josta oli lyhyt kävelymatka työ ja elinkeino toimistoon.  Mutta nyt päätepysäkki onkin Porin kauppatorilla, ja sieltä onkin paljon pitempi matka työkkäriin. Eilen kuitenkin oli hieno syksypäivä eikä pakollisen matkan harmitus kasvanut ylettömäksi.

Porin kauppatorilla syyspäivän lämpötila nousi + 23 asteeseen.

Pori nahkiainen 017

Suomen ja maailman talous on painumassa taantumaan, Nahkiais-paistamo Mäkisen Nahkiaiset tekivät kuitenkin hyvin kauppansa.  Isot nahkiaiset maksoivat 2.5€ ja pienet 2€ kappale.

Pori nahkiainen 001

Nahkiainen on melko rasvainen ja ruodoton. Sitä myydään usein paistettuna tai savustettuna. Lihassa on hienostunut maku, ja se sopii mainiosti myös grillattavaksi ja erilaisiin muhennoksiin.

Suomessa nahkiainen valmistetaan yleensä niin, että se nirhataan ja sotketaan suolassa. Kun veri on valunut pois, nahkiainen paistetaan leppähaloilla ritilän päällä uunissa.

Pori nahkiainen 003

Nahkiainen (Lampetra fluviatilis) on ympyräsuisiin kuuluva leuaton kala, joka nousee loppukesällä tai syksyllä merestä jokiin kutemaan.

Elämänsä ensimmäiset 4–5 vuotta nahkiainen viettää joessa toukkana. Sen jälkeen aikuinen nahkiainen elää 1–3 vuotta meressä ennen paluutaan kutemaan jokeen. Nahkiainen ei ole jokiuskollinen, toisin kuin lohikaloihin kuuluvat vaelluskalat. Kutu tapahtuu keväällä, ja sen jälkeen kuteneet nahkiaiset kuolevat.

 

 

Pori nahkiainen 005

Esiintyminen ja alkuperä: Nahkiaisen alkumuotoja on elänyt maailman merissä jo yli 500 miljoonaa vuotta sitten. Nahkiaista tavataan Euroopassa alueella, joka ulottuu Etelä-Norjasta ja Itämereltä Italiaan. Suomessa nahkiaista on Itämeressä, siihen laskevissa joissa ja muutamissa järvissä. Järvinahkiainen on nahkiaisen mereen vaeltamaton muoto. Niitä tavataan ainakin Saimaassa, Pyhäselällä, Höytiäisessä, Päijänteessä, Konnevedessä ja Näsijärvessä. Nykyisin nahkiaiskannat ovat runsaimpia Pohjanmaan, Satakunnan ja itäisen Suomenlahden joissa. Pyyntikelpoinen kanta on arviolta noin 30 maamme joessa.

Pori nahkiainen 002

 

 

Kalastus ja saaliit: Nahkiainen on herkullinen ja arvokas kala, jota arvostetaan erityisesti Pohjanmaalla ja Satakunnassa. Suomessa arvioidaan pyydettävän vuosittain 2-3 miljoonaa nahkiaista. Kalastus tapahtuu pajunvitsoista tai nykyisin useasti nailonhapaasta tehdyillä merroilla tai nahkiaisrysillä. Järvinahkiaista ei pyydetä, vaikka sen liha on yhtä herkullista kuin merinahkiaisilla. Syynä lienee sen pieni koko ja harvalukuisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti