Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Leuhkat eväät ja muitakin lauantai juttuja. Räsänen: Suomi suruliputtaa sunnuntaina. orgullosos almuerzo del sábado y otras cosas. proud lunch Saturday and other stuff.

 

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) suosittelee sunnuntaiksi Suomeen yleistä suruliputusta Norjan perjantaisen verilöylyn vuoksi. Myös yksityisiä ihmisiä suositellaan osallistumaan suruliputukseen. Räsäsen mukaan suruliputukseen osallistuvat myös Ruotsi, Tanska ja Islanti.  http://www.vg.no/

liputus 005

Noormarkussa ainoastaan seurakunta ja asunto-osakeyhtiö Kestilän kulma suruliputtivat

 

Hämähäkki suunnittelee etanan kaappausta evääkseen.

jokinen toukat makkarakoski 019

Lauantai iltapäivällä kaikki näytti vielä hyvältä. Alhströmin klubilla aloiteltiin häitä pihalla.

auto perhoneset 002

 

Mutta jo puoli kahdenaikaan Ulvilan suunnasta tuli kovan tuulen saattelema rankkasade. Laitoin kamera oikein jalustalle kun odotin saavani salamakuvan, mutta eipäs niitä nyt tuossa suunnassa näkynytkään ja vettäkin tuli niin paljon että piti siirtyä sisätiloihin kun parveke täyttyi hetkessä uima-altaaksi.

sade 005

Voimakas ukkosmyrsky iski Poriin ja sen lähialueille lauantaina alkuillasta.

Pelastuslaitoksen Porin-päivystysalueelle tulvi vajaan tunnin aikana runsaat kolmekymmentä hälytystä. Porissa ja Ulvilassa myrsky aiheutti kiirettä riepottamalla puita ja laukaisemalla automaattisia palohälytyksiä. Useissa taloissa vesi tunkeutui kellareihin. Parempia sade tuho kuvia osoitteessa:http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194688348667/artikkeli/ukkonen+riehui+porissa+yli+30+halytysta+vajaassa+tunnissa+sadat+ilman+sahkoa.html

 

Sunnuntaille etana kuitenkin  ennusti poutaa

aamu ötökkä 017

 

Iltasanomat uutisoi eilen

Stephen Elopin hihasta pilkottaa ökykello

 

Tässä minun käyttökello Certina, ei käytä pattereita vaan liike-energiaa käymiseen

kello 004

 

Lisää kelloja:http://lukijat.iltasanomat.fi/51

Aamulehdessä näin:

Markus Määttänen

Puheenaihe: Tytön puute sairastuttaa miehenalun

 

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194688377213/artikkeli/puheenaihe+tyton+puute+sairastuttaa+miehenalun.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti