Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Eetun aukio Pori

 

Tänään ei tullut uusia valokuvia otettua kun eilen illalla iski vatsatauti ja maha tyhjeni  vauhdilla molemmista päistä.  Nyt tuntuu kunto jo vähän kohenevan, hyvä näin kun klo 21.00 alkaa jännitys MM jääkiekk0-ottelu Suomi-Ruotsi.  Eilisestä euroviisu kilpailusta ei muuta sanottavaa kuin että poliittista peliä sekin.  Loppu tuloksesta heijastuu EU:n tulevaisuuden ilmansuunta, siellä missä on ihmisiä on äänestys voimaa.   Kun ei uusia kuvia nyt tänään syntynyt niin tässä pariotosta Porin reissulta, viime torstailta.

Pori tori 004

Eetun aukio on Porin tapahtuma aukio kävelykadun varrella ja siellä tuntui olevan enemmän ihmisiä kuin kauppatorilla.  Grilli Paavola Ky on muuten samalla paikalla kuin se grillikioski jossa nuoruudessa vanhempien kanssa käytiin syömässä Porilaisia,  parilla paistetut leivänviipaleet, leivän pinnassa pitää olla tummat paistoraidat , välissä sipulimakkara.  Aitoja porilaisia ei saa enää mistään.  Kellään ei ole enää pariloita käytössä ja sipulimakkarakin on menettänyt aidon makunsa niin kuin suomessa kaikki makkarat kun kaiken pitää olla niin terveellistä ja suolatonta.

Pori tori 005

Vähän kun odotteli niin sai Kauppahallin kohdalle muutaman ihmisen kuvvan

Pori tori 037

Pori tori 034

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti