Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

maanantai 7. helmikuuta 2011

Teuvolle Ralli terveisin Ari Vatanen. Teuvolle Rally Sincerely, Ari Vatanen

 

Nuorina miehinä Hannu Rajalan kanssa kävimme  muutaman kerran katsomassa Jyväskylän suurajoja  1980 luvun vaihteessa. Silloin elettiin filmi aikaa ja sitä paloi melkoinen määrä kun hurjimpana vuonna taisimme käydä neljällä pikataipaleella saman vuorokauden aikana.  Matkaa tehtiin Hannun Datsun 100A:lla, aika vikkelä peli oli sekin.  Tämä kuva on vuodelta  1983  kun Super Ralli autot olivat vielä voimissaan.    Tässä kuvassa Ari Vatanen kurvailee Peugeot 205 Turbo 16 autolla.  Kuva on oikein päätynyt kehyksiin ja seinälle, kun onnistuin samaan siihen Ari Vatasen nimikirjoituksen .  Niihin aikoihin kuljettajat olivat Rallin erikoismiehiä eikä Formula 1 kuljettajia näillä tantereilla silloin näkynyt.  Ralli vaatii oman ammattitaitonsa joka tuli esille viime vuonna kun  Kimi Räikkönen ei tahtonut Citroenilla pysyä tiellä.  Ja varsinkin  eilen kun F1 kuljettaja Robert Kubica ajoi Skodan uudella super 2000 ralliautolla  hautausmaan  muuriin, Ronde di Andora -rallissa Genovan lähellä Italiassa, loukkaantuen niin pahoin että formula ura on vaakalaudalla.

Kimi Räikkösen nimi on huhuissa jo nostettu esiin yhtenä mahdollisena vaihtoehtona. Se on ymmärrettävää, koska Renault ei peitellyt mielenkiintoaan Räikköstä kohtaan viime kauden loppupuolella. Mitään vakavia neuvotteluja Räikkösen siirtymisestä Renault'n rattiin ei kuitenkaan käyty.

ralli 008

 

Henri Toivosen kohtaloksi kävi Lancia  Korsika rallissa vuonna  1986.  Kuvan auto kesympi Suomi versio Lancia delta

volkkari taivas 10.5 09 028

 

Kuplawolkkareita  on Suomalaiseen jokamiesluokkaan riittänyt kalustoksi näihin päiviin asti.

volkkari taivas 10.5 09 008

Skoda cupee

volkkari taivas 10.5 09 033

Skoda fabia 2000 sport jollaisella Juho Hänninen aja

s2000_1 skoda fabia 200

 

1796971-ap110206021476-882-660 kubica

 

Koomasta herännyt Robert Kubica huolehti ensitöikseen kartanlukijansa kohtalosta.

Puolalainen F1-tähti Robert Kubica on toipunut suhteellisen hyvin sunnuntaisesta leikkauksestaan. Kubican leikkausta johtaneen kirurgi Igor Rossellon mukaan kuski on jo pystynyt liikuttamaan leikattua kättään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti