Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Koskikara myllykoskella. Dipper Myllykoski attentively. Osa Myllykoski atención

 

Kuten varmaan olette huomanneetkin viime päivinä on ollut niukanlaisesti luontoaiheisia kuvia tarjolla tässä blogissa.   Ilmat ovat olleet epäsuotuisia eikä muutenkaan ole suurta innostusta ollut valokuvaamiseen kun ei kuitenkaan mitään erityistä ole ollut nähtävissä.  Pikkulinnutkin ovat jo niin tohkeissaan, reviirejä pitää pikkuhiljaa alkaa valtaamaan.  Päivän valoisa aika on jo lisääntynyt niin paljon että lintujenkin mailamassa on kilpailu tilanne päällä, nopeat saavat parhaat reviirit.  Ja silloin ei paljon ehdi valokuvamalliksi pysähtyä. 

Kävin kuitenkin Myllykoskella tervehtimässä Koskikaraa.  Sekin oli levoton ja tavallista tarkkaavaisempi.  Myllykoskella oli käynyt isosaappainen valokuvaaja ja pitkin kosken rantaa oli tullut uusia kuvauspaikkoja.  Oikein jalustan kanssa oli oltu liikkeellä.  Kysymyksessä ei varmaan ole ollut lintukuvaaja kun oli toimittu vähän hätiköidyn oloisesti.  Koskikara oli varmaan pelästynyt, koska oli nyt niin levoton ja varuillaan olevan oloinen.

tintti ja koskis 009

 

 

tintti ja koskis 005

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti